Maksunsiirroissa on valitettavasti viivettä tällä hetkellä. Tämä koskee asiakkaita joille on maksu on tehty 25.3. tai sen jälkeen.
×

Avidan siirtyminen uuteen käyttöjärjestelmään on luonut perustan nykyaikaiselle, asiakaslähtöiselle kehitykselle

Nyt kun uusien lainojen myöntäminen yksityisasiakkaille Suomessa on siirtynyt uuteen käyttöjärjestelmään Stacciin, on laaja hanke lähestymässä loppuaan. Tämän myötä vanha tekniikka korvataan joustavalla ja tulevaisuuden kannalta kestävällä järjestelmällä. Uuden järjestelmän avulla Avida pystyy luomaan ja tarjoamaan mielenkiintoisia tuotteita ja palveluita koko Pohjoismaiden markkinoille. Tavoitteet on asetettu korkealle – Avida haluaa olla Pohjoismaissa alansa johtaja asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisessä ja niiden tyydyttämisessä.

- Nyt kaikki markkinamme ovat siirtyneet yhteiseen moderniin käyttöjärjestelmään, sanoo Christopher Dughieri, Avidan COO. Tämä antaa meille loistavan mahdollisuuden kehittää tuotteita ja palveluita nykyaikaisessa teknisessä ympäristössä. Meillä on tämän lisäksi kustannustehokkaampi ja skaalautuvampi alusta, joka on eduksemme jatkaessamme kasvumatkaamme.

Tiivis yhteistyö järjestelmätoimittajan kanssa - avain menestykseen.

Yli vuosi sitten Norjassa alkaneen projektin ajan Avida on tehnyt tiivistä yhteistyötä järjestelmätoimittaja Staccin ja heidän työntekijöidensä kanssa.

- Olemme rakentaneet yhdessä Staccin kanssa vahvan projektitiimin ja luoneet hyvää yhteistyötä, jossa olemme toimineet tiiminä yhdessä, kertoo Avidan järjestelmämuutoksen projektipäällikkö Louise Bennerdt. Menestyksen avain on ollut se, että olemme käyneet avointa vuoropuhelua Avidan ja Staccin välillä kaikkien projektiin osallistuneiden kanssa koko projektin ajan. Olemme myös oppineet paljon matkan varrella ja olemme jatkuvasti kehittyneet paremmiksi mitä kauemmin olemme työskennelleet yhdessä.

Myös Staccin projektipäällikkö Dag Alvern nostaa esiin projektin hyvän yhteistyön.

- Pandemiasta huolimatta Avida ja Stacc ovat työskennelleet erittäin tiiviisti yhdessä, löytäneet hyvän roolijaon, joka perustuu molemmin puolin korkeaan luottamukseen ja keskinäiseen kunnioitukseen, Dag Alvern Tämä on mahdollistanut lyhyet päätöksentekoprosessit, keskittymisen haasteiden ratkaisemiseen matkan varrella ja lisännyt ymmärrystä lopullisesta ratkaisusta.

Nyt kun projekti on siirtymässä viimeiseen vaiheeseen kaikkien suomalaisten yksityisasiakkaiden siirtyessä uuteen käyttöjärjestelmään, alkaa Avidan työ saada mahdollisimman paljon hyötyä uudesta teknisestä ratkaisusta.

- Projekti on opettanut meidät Avidalla työskentelemään täysin uudella tavalla kehittäessämme tuotteita ja palveluita, Christopher Dughieri kertoo. Käyttöjärjestelmä on mukautettu erityisesti jatkuvaan ja ketterään prosessien parantamiseen ajan myötä. Kehitämme nyt työskentelytapojamme saadaksemme järjestelmän muutoksesta maksimaalisen hyödyn.